Oulusta Nuorgamiin, kesä 2011

Jälkisanat 18.12.2020:

Kuvat olivat räjähtäneet kuvapalvelun loputtua, joten korjailin ne parhaani mukaan. Vaikka haluaisinkin ehkä tekstiä muokata, niin siihen en suostu koskemaan - se olkoon todiste juuri siitä miten olen vuonna 2011 tuntenut ja nähnyt elämää. Lisäsin samalla muutaman videoupotteen, toivottavasti tämä versio 1.2 on mielenkiintoinen!

Kesällä 2009 alkanut innostus pyörämatkailua kohtaan jatkui kuumana seuraavana kesänä, mutta ikävä kyllä työ- sekä rahateknisistä syistä johtuen en päässyt vuonna 2010 suunnittelemalleni Nuorgamin retkelle. Tänä vuonna intoa oli siis kaksin kerroin! Edellisvuonna hankittu Bob Yak oli osoittautunut aivan erinomaiseksi kärryksi ja kun sain kuulla pomoltani lomani alkavan viikon päästä, niin mielessäni tein päätöksen lähteä - vaikka rahat ja terveys menisivät! 

Pakollisia lisähankintoja / päivityksiä piti tehdä sen verran, että vaihdoin teltan Anar Kevo -halpisteltasta Wolfskin Eclipse II:een, sekä vaihdoin Jaskan keskiön. Edellinen keskiö oli nimittäin jumittunut kiinni niin, että laakerit eivät pyörineet toisella puolen kampia ollenkaan. Lisäksi ostin kevyen sadeasun, kypärän sadesuojan sekä uudet ulkorenkaat (Specialized All Condition 700*25). 

Varsinaista valmisteluaikaa ei juuri liikaa ollut, sillä viimeisen työyön jälkeen nukuin 4 tuntia, pakkasin kärryn ja lähdin maanantaina 25.6.2011 matkaan! 

1. päivä Oulu - Simo

Valmistelut venyivät aamulla turhankin pitkään ja pääsin matkaan vasta kolmen jälkeen, muutaman tunnin alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. Yksi ongelma jo ennen lähtöä oli se, että tavaraa oli tulossa mukaan liian paljon! Jouduin karsimaan muun muassa vaatteista, pyyhkeen koosta ynnä muista hilppeistä, jotta sain ylipäätänsä Bobin laukun kiinni... Asiaa ei auttanut se, että Annariina oli unohtanut pyöräilyhousunsa, -kenkänsä sekä ison rannekorun. Nämä tietenkin pakkasin mukaan ajatuksena jättää ne Rovaniemellä pysähtyessä. 

Alun perin olin säätiedotusta katsellessani todennut, että alkumatka mennään vesisateessa, mutta riemukseni lähtiessä lämpöä oli lähes 30 astetta ja taivas pilvetön! Ensimmäinen ajopäivä oli yhtä tylsä kuin aiemmillakin reissuilla, sillä Oulu-Simo väli on turhaakin turhempi pyöräilijän näkökulmasta. Nautin kuitenkin loman alusta ja pysähdyinkin sekä Iissä, että Marjaniemessä pullakahveilla. Perillä Simossa kohtasin paikallisen mopopoikalauman kaupan edessä ja tunsin oloni uhatuksi. Lisäksi Simon hyvin hippimielinen ilmapiiri ei sopinut hipiälleni, joten päätin suunnata lähemmäs Rovaniemeä toivoen jonkun yöpaikan löytyvän Simojoen Lohirannan tai Martimoaavan läheisyydestä. 

Ensimmäinen yösija löytyi hieman ennen Simojoen Lohirantaa, kun huomasin tien vieressä olevan Metsähallituksen infotaulun, jossa kerrottiin alueella olevien laavujen olevan vapaasti käytettävissä. Kävin tarkistamassa paikan ja totesin, että laavu ei ole pelkästään upeassa paikassa suoraan joen rannalla, siellä on myös valmiita polttopuita sekä huussi! Kyllä kelpasi tylsän ajopäivän jälkeen tehdä tulet ja paistaa makkaraa, sekä pekonia pastan kypsymistä odotellessa. Juttelin hetken aikaa parin kalastajan kanssa, mutta heitä kiinnostivat kalat ja minua ruoka, joten tiemme erosivat lopullisesti. 

Alueen ainoa miinus oli oikeastaan pieneliöiden todella runsas lukumäärä, mutta en jaksanut moisesta välittää. Nukkumaan pääsin puolen yön aikaan kovinkin tyytyväisenä ensimmäiseen päivään - tästä on hyvä jatkaa! 

Matka-aika: 15.30-21.30 

Ajoaika: 4h40min @ 21,63km/h, 101,25km 

4448kcal, keskisyke 141, maksimisyke 171 

Päivän syömiset; 5 munan munakas, mansikkaviineri, juustoleipä, puoli pakettia makkaraa + pekonia, pastapussi. 

2. päivä Simo - Rovaniemi

Unirytmimuutos teki tehtävänsä ja heräsin 4 tunnin unien jälkeen klo 04:00 aamuyöllä, enkä saanut enää unenpäästä kiinni. Huitasin nassuun vähän aamuyöpalaa ja pötköttelin makuupussissa - mikäs kiire minulla on? Noh, tosiasiassa juomavesi loppui ja läheinen Simojoen Lohiranta ilmoitti aukaisevansa vasta klo 08. Ajattelin hakea sieltä vettä, joten minulla ei ollut syytä lähteä vielä liikkeelle. Mietin kovasti voisinko saada vettä jostain muualta, mutta en keksinyt mitään järkevää vaihtoehtoa. Simojoki kun ei vakuuttanut minua puhtaudellaan, enkä halunnut myöskään häiritä paikallisten ihmisten aamua ruinaamalla hanavettä. 

Lopulta kun aloin purkaa leiriä, niin sain huomata mitenkä paljon ötököitä voi ollakaan. Kymmeniä pieniä kärpäsiä pyöri jatkuvasti ympärilläni normaalien hyttysparvien lisäksi. Onneksi olin kuitenkin varustautunut pitkillä housuilla, takilla sekä offilla, joten ongelma oli lähinnä henkinen. Lohirannassa päätinkin syödä aamupalan, sillä sellainen oli siellä tarjolla. Ai että mitenkä mukavaa syödä 1. ja 2. aamupala ennen päivän alkua! 

Sää oli jälleen erinomainen, heti aamusta alkaen lähes hellerajoissa ja pilvettömältä taivaalta paistava Aurinko lisäsi mielihyvää entuudestaan. Videollekin nappasin tunnelmia, sillä ajattelin kuvan ja äänen yhdistelmän toimivan paremmin, kuin pelkät kuvat (tarinan lopussa linkki täydelliseen kuvagalleriaan). Olin onneni kukkuloilla polkiessa metsäisiä reittejä tiellä 923 kohti Rovaniemeä, kunnes jostain ilmestyi Paarma. 

Tämä paarma ei jättänyt minua rauhaan, ei sitten millään. Se kiersi ympärilläni, laskeutui välillä iholleni, mutta pääasialliseti kierteli mukana vauhdissa kuin vauhdissa. En pidä pörriäisistä, joten yritin karistaa sen kannoiltani nostamalla normaalin 20-25km/h matkanopeuden yli 30km/h:ssa, joka vastaa lenkkivauhtia. Paarma pysyi perässä jopa 40km/h nopeuteen asti, enkä millään voinut ylläpitää sellaisia nopeuksia kärryn kanssa! 

Ajattelin pärjääväni Paarman kanssa, mutta sitten sille löytyi kavereita. Yhtäkkiä paarmoja olikin pari kolme, välillä lähemmäs viisi. Muistelin matkaa olevan noin parikymmentä kilometriä Kemijoelle, jossa uskoin Paarman kavereineen eksyvän, joten jatkoin täydellä vauhdilla polkemista. Seuraava vastoinkäyminen oli väistämätön, sillä toinen puolisko tie 923:sta, sekä tie 9231 olivat päällystämätöntä hiekkatietä. Jokainen joka on maantiepyörällä tai kapeilla slickseillä ajanut sellaisella tietää sen olevan suhteellisen ikävää, sillä vauhti hidastuu ja pito heikkenee. Noh, minulla oli noin 20kg peräkärry takana, Paarma sekä kaverit niskassa, joten päätin että koetan purra hammasta ja ajaa vauhdilla. 

Loputtomalta tuntuvan hiekkatien jälkeen pääsin Peuraan ja yllätyksekseni Kemijoen paikkeilla Paarma ja kaverit jäivät pois kyydistä, jolloin pääsin henkisesti ja fyysisesti hengähtämään. Peuran Teboililla söinkin lounasta oikein rauhalliseen tahtiin ja ihmettelin parin paikallisen pyörämiehen kanssa elämää. Toisella herralla oli upouusi Colnagon maantiepyörä hiilikuituosilla ja toisella herralla oli Crescentin vanhaakin vanhempi maantiepyörä. Harmikseni en tajunnut ottaa kuvaa heistä, mukavia miehiä olivat! 

Miesten neuvojen mukaisesti palasin Itäpuolentielle, sillä heidän mielestään sitä kautta on paljon parempi ajaa Rovaniemelle. Noh, olihan tie itsessään ihan miellyttävä, mutta noin 60km matkalle ei osunut yhtään ainutta huoltoasemaa tai kauppaa. Tämän vuoksi koko päivän polkemiset menivät yhdellä kunnon tauolla, sekä muutaman lyhyemmän jaloittelu- & verryttelypysähdyksen avulla. Edellisenä päivänä taasen pysähdyin kahdesti kunnolla, sekä kerran kauppaan, joten ero oli merkittävä. 

Itäpuolentien suurin ongelma oli Valajaskoski ylämäkineen, sillä pitkän päivän päätteeksi mikään ei ole ikävämpää, kuin ajaa jyrkkää ja pitkää ylämäkeä. Mäen päällä join viimeiset pisarat vettä, joka oli taas loppunut pahasti matkan aikana ja nilkutin Rovaniemelle. Pysähdyin lähimmälle huoltoasemalle tankkaamaan pullakahvia ja tuoretta vettä (huoltoaseman myyjä sanoi, että normaalisti vesi maksaa 100euroa, mutta menkööt tän kerran), sillä aikomukseni oli yöpyöä Vaaralassa Annariinan vanhempien luona. 

Perille pääsin pikku hiljaa ajelemalla, sillä rankka 30km Paarma & hiekkatie -spurtti oli tehnyt hallaa enemmän kuin tajusinkaan. Polveni olivat niin pahasti kipeät, että pystyin hädin tuskin nousemaan portaita. Onneksi Annariina oli apuna, ja sain keskittyä lepäämiseen. Univelka alkoi myös painaa tässä vaiheessa; olinhan ajanut 2 päivää yhteensä 8 tunnin unilla ja samalla kääntänyt unirytmiä 12h taaksepäin. 

Kävimme kaupassa, jonka jälkeen nukuin iltapäiväunet Annariinan laittaessa ruokaa. Söimme, saunoimme ja jatkoin unia. Tämän lisäksi hoivasimme polviani Voltarenilla ja hieronnalla. Jos tämä yö olisi pitänyt viettää yksin teltassa ilman kunnon huoltotiimiä, niin jatko olisi ollut merkittävästi hankalampaa. Huomattavaa oli kuitenkin se, että yleinen jaksaminen oli parempi päivän aikana, ja se näkyi muun muassa paljon eilistä alhaisempina sykkeinä. 

Matka-aika: 08.00-16.45 

Ajoaika: 6h4min @ 20,59km/h, 125km 

4245kcal, keskisyke 120, maksimisyke 166 

Päivän syömiset: 

puuroaamiainen + makrillifileetä, leipä + kananmuna aamiainen, ranskalaisia ja kananfileetä lounaaksi, munkkikahvit, kerroshampurilaisateria hesessä, kokonainen kotitekoinen pizza. 

3. päivä Rovaniemi - Sodankylä

Aamu koitti lakanoiden välissä ja olo oli kerta kaikkiaan mainio. Sain nukuttua todella hyvin ja polvet olivat palautuneet lähes kivuttomiksi, joten osasin aiempien kokemusteni perusteella uskoa siihen, että voin jatkaa matkaa. Annariina oli todella iloinen tuomistani tavaroistaansa ja omaksi ilokseni kevensin vielä kärrystä tarpeettomaksi katsomiani asioita, muun muassa vanhat taittuvareunaiset ulkorenkaat. Nämä olivat olleet mukana siksi, etten tiennyt uusista Spessun renkaista mitään, ja olin halunnut ottaa varmuuden vuoksi parit vararenkaat kaveriksi. Jätin myös muutaman muun painavan & tilaavievän tarvikkeen pois, jolloin kärry pieneni, sekä keveni huomattavasti. Kannattaa siis todellakin miettiä mitä sinne reissuun tarvitsee ja vielä niistäkin tinkiä! 

Paistelin itselleni todella reilun aamupalan eilisestä oppineena; makkaraa, pekonia, kananmunaa sekä kahvia niin että napa ruskas! Tämän jälkeen keräilin kamppeet kasaan ja muistin otatuttaa itsestäni pari kuvaa. 

Tiedossa oli pitkä ajopäivä Sodankylään, mutta olin hyvin levännyt ja keli oli jälleen erinomainen, niin kuin kahtena edellisenäkin päivänä. Pysähdyin Nivavaarassa pikaisesti ostamassa vaseliinia kaupasta, sillä housut olivat aiempina päivinä ikävästi hiertäneet nivusiani. Tämä osoittautui oikeaksi lähestymistavaksi, ja kivut nivusissa loppuivat kuin seinään vaseliinin myötä. 

 

Eilisestä oppineena päätin myös pitää paremmin taukoja, aina kun vaan siihen tarjoutuisi tilaisuus. Tässä mielessä 4-tie oli anteeksiantavaisempi kuin esimerkiksi tie 9231, sillä 4-tien varrella on soveliaita taukopaikkoja! Maisemallisesti suurta muutosta ei vielä tämänkään päivän aikana ollut, mutta muutamasta näppärästä mäestä sain kivat vauhdit, maksimien ollessa päälle 50km/h. Ikävä kyllä Paarma oli vittuuntunut menetettyään minut eilen, joten hän oli soittanut kaverit hätiin. Paarmoja olikin jatkuvasti ympärilläni pyörimässä, mutta onneksi tie oli hyväkuntoista vaikkakin kapeata, eikä piennarta ollut juuri ollenkaan. Paarmoja lukuunottamatta fiilis oli todella hyvä. 

Ensimmäinen merkittävä vastoinkäyminen paarmojen lisäksi sattui pysähtyessäni erään majoitustilan kahvilaan munkkikahville ja jäätelölle, sillä mieluisan tauon (ml. posliinipönttö ja juokseva vesi, ah miten makeaa!) jälkeen huomasin pyörän takarenkaan tyhjenneen! Eipä siinä auttanut muuta kuin irroitella kamppeet ja vaihtaa sisärengas. Onneksi olin tajunnut ottaa mukaan lattiapumpun, jolla sain kunnolliset paineet aikaiseksi renkaaseen. Mitään syytä puhkeamiselle en löytänyt; ulkorengas oli eheä, ja sisärenkaassa oli siisti pieni reikä reunavallin kohdalla. Luojan kiitos en joutunut tekemään renkaanvaihtoa metsätaipaleella paarmojen ahdisteltavana, pihapiirissä niitä ei ollut muutamaa enempää. 

Toinen vastoinkäyminen olikin läheltä piti -tilanne, sillä lähestyessäni suunnittelemaani lounaspaikkaa, Käyrämön Keidasta, olin hieman uupunut toistuvista nousuista hellekelillä ja tarkkaavaisuuteni oli heikentynyt. Keidas oli tien toisella puolen ja käänsin päätäni katsoakseni tuleeko takaa mitään ja moottoripyörähän sieltä tuli. Ajattelin että selvä, antaapa mennä ohi ja hidastin omaa vauhtia välttääkseni turhan pysähtymisen ennen kääntymistä. 

Moottoripyörä päättikin kääntyä myös Keitaan pihaan, joten kurkkasin uudestaan ja totesin toisen pyörän tulevan perässä. Selittämättömästä syystä ajattelin tämän toisenkin pyörän kääntyvän, ja käänsin oman yhdistelmäni tien yli. Kesken kääntymisen tajusin ettei toinen pyörä aikonutkaan pysähtyä ja lähestyy 80km/h noin 50-100m päässä takaani ja olen menossa poikittain sen eteen. Hetkellisesti mielessäni kävi ajatus siitä, että onpa noloa jäädä alle, jos nyt ketjut putoavat, tai muuten veto loppuu pyörästä. Onneksi mitään ei sattunut! Ehdin alta pois ja moottoripyörä ohitti minut noin kaksi sekuntia kääntymiseni jälkeen. 

Käyrämön Keitaalla menin tilaamaan ruokaa, huuhtelemaan kasvoni ja rauhoittumaan. Hassu ja mauton kiinalainen ruoka upposi, ja samalla sain ajatukseni kasattua. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen hyvänä kuskina, mutta olen aina pyrkinyt siihen, että turhia riskejä välttämällä pärjää pitkälle. Nyt yksi typerä väsyneenä tehty olettamus meinasi katkaista reissun. Päätin pitää jatkossa vieläkin turvallisempaa linjaa ja olla olettamatta mitään, jos voin itse jäädä tappiolle. 

Keitaalta loppumatka olikin taas paarmojen täytteistä monotonista ajelua, sillä 4-tie ei ole järin jännää maisemallisesti vielä näillä leveyksillä. Muuten matka menikin varsin mallikkaasti, vaseliinia välillä lisäillen ja taukoja pitäen, mutta noin 20km ennen Sodankylää oikeaa polvea vihlaisia todella julmasti. Hetkellisesti hieman hätäännyin, mutta sitten keksin ettei minulla ole hätää, kunhan vaan nostan kampikierroksia alentamalla vaihdetta, ja siirrän enemmän voimaa vasemmalle jalalle. Lukkopolkimet ja korkea kadenssi auttavat ehkäisemään polvikipuja, mutta ylämäet ja raskas peräkärry taasen aiheuttavat niitä. Tänäkään vuonna minulla ei ollut normaalia pienempiä vaihteita käytettävissä, mikä oli kyllä vähän huono homma. Ehkä ensi vuonna! 

Sodankylä oli hauska kaupunki, sillä menin sikakalliille leirintäalueelle, jossa tapasin pari brittiä matkalla Norjan kautta Istanbuliin, kävin kaupungilta hakemassa ehdan karvakäsikebablihapizzan samalla kun paikalliset hurjat polttivat kumia parkkipaikoilla, ja kuuntelin läpi yön leirintäalueen älämölöä. Olin ennakoinut meteliä ottamalla mukaan korvatulpat ja silmälaput, joiden avulla sainkin nukuttua. Välillä herätessäni kokeilin voisinko ottaa lievästi häiritsevät tulpat jo pois, mutta aamukolmen aikaankin vielä kuului kauhea kääliömongerrus. Yötön yö, todellakin! 

Matka-aika: 11.30-19.10 

Ajoaika: 5h56min @ 22,15km/h, 131,47km 

4510kcal, keskisyke 132, maksimisyke 181 

Päivän syömiset: 

pari makkaraa + pekonia + kolme munaa, viinerikahvit, kiinalainen liharuoka lounaaksi, 4 lihan kebabpizza 

4. päivä Sodankylä - Kakslauttanen

Aamu alkoi jälleen aurinkoisena, ainakin minulle! Toinen brittipojista oli kauheassa kohmelossa, ja toiselle teltta oli vissiin liian kuuma paikka, sillä hän päätti jatkaa unia pihalla laavun alla auringonvarjossa. Minä kokkasin itselleni herrojen aamupalan eilen illalla ostamillani eväillä: pari pussia puuroa, karjalanpiirakkaa maksamakkaralla ja kinkulla, kahvia maidon kera sekä banaani apinalle. Kohmeloinen britti kommentoi miten mahtava ruoanlaittosetti minulla onkaan ja kertoi, että jokaisella on oma juttunsa retkeillessä, hänellä sen ollessa pyykkäyssetti. Harmi kyllä etten aamutuimaan ollut kovin fiksulla tuulella, olisin mielelläni halunnut nähdä sen, mutta en tajunnut kysyä! 

Eilen en ehtinyt juuri tutustua Sodankylään, sillä olin levon tarpeessa, joten kävin hieman katselemassa ja valokuvaamassa Pyssykylää. Eipä siellä juuri mitään ollut, mutta apteekin löysin! 

Kävin hakemassa tuubin bepanthenia sekä buranacapseja. Bepanthen oli rohtuneita huulia sekä hiertymiä varten ja buranacapsit pidin omana hätävarana kipeiden polvien tai muiden yllättävien kipujen varalle. Toki minulla oli perinteisiä särkylääkkeitä mukana, mutta pyrin ottamaan niitä vain ja ainoastaan tarpeen mukaan. Aamuisin paikat ovat aina jäykkänä ja kipuja on, mutta kevyesti lämmitellessä ja venytellessä paikat elpyvät. Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen kivut ja kolotukset yleensä häipyivät, joten en juuri kipulääkkeitä tarvinnut. 

Heti Sodankylän vieressä oli pätkä parasta kevyen liikenteen väylää, minkä olen ikinä nähnyt. Se oli erotettu kauas päätiestä, korotettu ylös upean maiseman viereen, hyväkuntoinen ja kaikin puolin ihana! Tämä oli hyvä alku päivälle ja tulin todella hyvälle tuulelle pelkästään tästä. Matkan edetessä aloin vihdoin nähdä vilahduksia tulevista ihanuuksista, joita myös yleisnimellä Lapiksi kutsutaan. Puusto madaltui, maisemat jylhenivät ja liikenne rauhottui. 

Ikävä kyllä kolikon kääntöpuoli oli se, että hinnat nousivat (lätty hillolla 3 euroa, 2 lättyä hillolla 6 euroa !!) ja huoltoasemaverkosto harventui entisestään. Mahdollisuuksien mukaan pysähdyin tukemaan paikallisia yrittäjiä ruokaa ja juomaa ostaen, sillä samalla sain hengähdystauon ja vesipullot täyteen. Ohessa poroleipä rehuilla, 3e. Huitaisin sen alkupalaksi samalla kun odottelin tuoreen riistohintaisen letun valmistumista kahvin kaveriksi. 

Keskipäivän aikaan ilmeni taas yksi ongelma; näitä tuntui riittävän! Tämä oli itseaiheutettu jossain määrin, sillä huomasin pohkeissa kirvelyä ja tajusin jalkojeni palaneen. Onpa kumma homma, että neljän päivän yhtäjaksoinen auringonpaiste voi polttaa täysin valkoisen ihon, vaikka käyttää 25-kertoimista lasten aurinkorasvaa, Jännä! Paljoa ei ollut tehtävissä, sillä lämpöä oli edelleen lähemmäs 30 astetta, joten en voinut laittaa irtolahkeita. Päätin lisätä rasvaa entistä tiheämmin ja sinnitellä eteenpäin. Sitkeyttä minusta ainakin löytyy! 

Paarmat olivat tämän päivän aikana liittoutuneet ja parvet alkoivat käydä todella sietämättömiksi. Vähääkään liioittelematta koko päivän aikana ei ollut yli 2min taukoa paarmojen hyökkäyksiltä, ja pahimmillaan hitailla osuuksilla näitä Perkeleitä pörräsi 10-15 ympärilläni. Aina välillä ne laskeutuivat käsieni päälle, ohjaustangon päälle tai naamalleni, jolloin sain ne huitomalla pois. Ikävämpää oli se, kun paarmat innostuivat puremaan nilkoistani, sekä oikeasta pakarasta. 

Mahtoi se olla näky, kun huitelin menemään pyörän kanssa ärräpäitä huutaen ja itseäni perseelle läiskien! Jossain vaiheessa saavutin osittaisen mielenrauhan tajutessani, että selviän hengissä tästä koettelemuksesta. Tämän jälkeen keskityin pitämään paarmat pois naamastani ja tappamaan niitä suurella innolla. Ikävä kyllä Perkeleet tuntuivat toimivan kollektiivisesti, sillä aina kun osuin pariin, niin loput saivat jonkin vimmaraivokohtauksen käyden suuremmalla innolla kimppuuni. 

Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut ajaa jonnekin Vuotson ja Saariselän välimaastoon yöpymään, mutta kun saavuin Kakslauttaseen ja näin caravan-alueen, niin suuntasin sinne muitta mutkitta. Omistaja oli äärettömän leppoisa mies, joka sanoi että kyllä täällä voi teltassaki yöpyä ja saunakin on. Kodassa olevan puulämmitteisen saunan, telttapaikan sekä varta vasten minua varten tehdyn aamupalan hinnaksi sovimme 20 euroa, joka oli mielestäni naurettavan halpaa - olihan viime yö Sodankylässä ilman saunaa tai aamupalaa maksanut myös 20 euroa! 

Isäntä osoittautuikin pelimieheksi, sillä kysellessäni mistä voisin saada makkaraa ja pari saunaolutta, hän ehdotti että ostaisin 10 eurolla makkarapaketin ja sitten löytäisimme pari olutta, niitä hän kun ei voinut myydä! Suostuin empimättä, sillä kokonaishinta oli edelleenkin huokea. Saunakota oli kooltaan järkyttävän iso verrattuna respaan ja upea sisältäkin, kuten videossa mainitsen. 

Sillä välin kun saunoin ja nautin muutamasta helposti löytyneestä oluesta, isäntä kävi virittelemässä nuotiopaikalle tulet. Voi vitsit oli mainio palvelu kyllä, saunakin nimittäin oli valmiiksi lämmin. Paistelin taas makkaraa odotellessani pastan keittymistä ja otin pienet Jack Danielssit. Paikallinen Poro tuli kaveraamaan, muttei viihtynyt kauaa. Ensimmäistä kertaa reissun aikana ripsotteli hieman vettä, joten pakkasin kamppeet ja siirryin unille telttaan. 

Yön aikana heräsin pari kertaa sateen ropinaan ja tuulen ujellukseen ja kiitin taas korvatulppia siitä, että pystyin jatkamaan unia. Uusi teltta toimi moitteetta keskikokoisessa myrskykelissä, olin iloinen. 

Matka-aika: 09.00-17.15 

Ajoaika: 5h32min @ 22,10km/h, 122,45km 

3578kcal, keskisyke 119, maksimisyke 177 

Päivän syömiset: 

3 karjalanpiirakkaa + aamiaispuuro, poroleipä + lettu, viinerikahvit + jäätelö, pari makkaraa, pastapussi 

5. päivä Kakslauttanen - Lemmenjoki

Aamulla herätessäni huomasin ilman viilentyneen. Jalat olivat tosiaan palaneet eilen, joten nyt oli mainiota saada pitkät lahkeet ja takki päälle! Aamupalalla juttelin Caravan-paikan omistajien kanssa, ja he osoittautuivatkin oikein mukaviksi. Omistajapariskunta kertoi viimeisen kolmen vuoden aikana rakentaneensa itse kaiken entisen huskyfarmin päälle. Vielä kuulemma riittää tekemistä, mutta hyvältä alkaa vaikuttaa jo. Irtiotto kaupunkilaisuudesta tuntui aika todelliselta tässä tuvassa, missä ei ymmärretty englantia, eikä seurattu facebookkia. Kaiken kaikkiaan mukava yösija, suosittelen! 

Viileä keli sopi mainiosti pyöräilyyn, sillä vettä kului vähemmän ja hiki ei virrannut niin vuolaasti. Etukäteen minua olivat pelotelleet sekä Isä, että Eero tulevista Saariselän mäistä, mutta ne osoittautuivat ihan lapsellisiksi nyppylöiksi! Huhhei, ja olin jo menossa Kaunispään lakeuksilla! Täällä riemu repesi ja huudahtelin ilosta sekä ihastuksesta. LAPPI! TUNTURI! Wheeee! Melkein tuli tippa linssiin, sillä pitkästä aikaa pääsin näkemään omasta mielestä todellista Lappia. 

Suureksi harmikseni en saanut kunnollisia kuvia otettua, sillä en malttanut pysähtyä ja video jonka kuvasin paikalta kuvaamaan tunteitani katkesi hieman. Tämä oli kuitenkin aivan käsittämättömän upea hetki reissussa, sillä se tuli täysin odottamatta ja täytti minut riemulla. Miten voikaan ihminen nauttia näin paljon näin vähästä? 

Ivalossa pysähdyin tutkimaan vanhaa Rajajääkärikomppaniaa, sillä vietinhän siellä vuoden päivät sissikoulutuksessa. Sotilaskoti oli harmikseni kiinni koko kesän, joten en päässyt sinne kahville, vaan jouduin menemään iltavapaitteni vakiohuoltoasemalle, joka sekin oli vaihtanut omistajaa. Noh, aika kultaa legendat, eikös vain? 

Ivalossa ei ollut mitään mielenkiintoista, joten nostin rahaa seinästä takaisinpaluumatkaa varten, sillä epäilin että käteinen ei ainakaan haittaisi tulevaa bussimatkaa ja suuntasin kohti yön majapaikkaa Lemmenjoella. Vanhempani olivat kutsuneet minut käväsemään siellä, jos vaan mitenkään ehtisin. Tämä oli ainoa aikakriittinen yöpyminen koko reissun aikana. Olin laskenut matkat niin, että jos mikään ei mene pieleen, niin ehdin Lemmenjoelle perjantai-illaksi. Tarkoitus olisi viettää siellä vapaailta ja lauantaina jatkaa matkaa, kun vanhempani siirtyvät Rovaniemelle. Vähänpä tiesin mitä tuleman piti. 

Tässä mutkassa hieman ennen ylämäen alkua se tapahtui. Takaa kuului POKS FIUUU FPTFPTFPTPFTP ja löin jarrut kiinni. Ajattelin ensin, että nyt se rengas puhkesi toista kertaa, mutta todellisuus oli paljon karumpaa. Olin onnistunut osumaan 1cm mittaiseen ruosteiseen vinoon ruuviin! Mikään ei pysty kuvaamaan sitä epätoivoa joka minut kohtasi, sillä olinhan heittänyt varaulkorenkaat Rovaniemellä pois kuormasta! Olin niin äärettömän masentunut ja vittuuntunut sekä epätoivoinen, etten edes tajunnut tai tiedostamattomasti halunnut ottaa kuvia tapahtumapaikalta. 

Nostin pyörän ja kärryn pois tieltä penkereelle ja aloin tutkia vaurioita. Ruuvi oli tehnyt kohtalaisen reiän ulkorenkaaseen, mutta se ei ollut toivottomasti revennyt. Sisärenkaassa oli kaksi reikää. Ihmeellisen rauhallisesti puhdistin ulkorenkaan ja kaivoin ilmastointiteipin esille teipatakseni ulkorenkaan reiän. 

Fillariforumilta olin lukenut, että ilmastointiteipillä tai kaarnalla tai vastaavalla voisi hajonneen ulkorenkaan korjata auttavasti, mutta minullapa oli vielä noin 300km ajoa jäljellä, eikä mitään tietoa paikkauksen kestävyydestä. Huolellisesti kuitenkin laitoin 3-4 kerrosta teippiä sisä- ja ulkopuolelle rengasta sekä sormet ristissä vaihdoin tämän rikkinäisen kumin etuvanteelle ja edestä ehjän kumin taakse. Tällä halusin pienentää rikkinäiselle kumille tulevaa painetta. Koko paikkausoperaatioon meni reilu tunti, mutta onnistuin mielestäni kohtuudella, vaikkakaan renkaat eivät asettuneet kunnolla vanteelle saippuaveden puutteen vuoksi. 

Äärettömän masentuneena jatkoin matkaa, sillä en tiennyt ollenkaan miten rengas kestäisi, ja kaiken lisäksi joka kierroksella renkaan paikkakohta, sekä huonosti asettunut kohta täräyttivät etuhaarukkaa. Joka-ikisellä-kierroksella. En myöskään uskaltanut ajaa mäkiä alas lujaa, joten matkanopeus pieneni huomattavasti. Täysin rikkinisenä pysähdyin Karhunpesäkivelle syömään riistohintaista poronkäristystä ja lataamaan puhelintani, sillä siitäkin oli akku lähes lopussa. Yritin olla ajattelematta mitä tekisin, jos rengas ei pitäisi ilmaa eikä puhelimessa olisi virtaa ja keskityin siihen, että syön ja mietin rauhassa vaihtoehtoja. 

Karhunpesäkivi oli sairas turistirysä, jonne ilmaantuikin bussilastillinen kiinalaisia ihmettelemään. Pari motoristia jututtivat minua, mutta olin niin masentunut, etten halunnut puhua ja koetin vältellä heitä. Jonnekin Etelä-Suomeen he olivat matkalla. Tauon aikana sain puhelimeen kolmannenkin palkin akkua ja päätin lähteä pusertamaan kohti Lemmenjokea, sillä eihän sinne ollut kuin noin 80-90km matkaa. Ajattelin, että minulla on teltta ja yöpymiskamat sekä viskiä, joten tämä on laskelmoitu riski. Jos pyörä hajoaa, niin olen lähellä Inaria tai Lemmenjokea, ja viimeistään seuraavana päivänä saisin kyydin bussiasemalle, josta lähtisin maitobussilla kotiin. 

Inarin kylä oli ihan paska. Surkea käppänä, josta ei ees maantiepyörän ulkorengasta saanu! Noh, enpä sitten pysähtynyt edes syömään tai täyttämään vesipulloja, vaan päätin painaa viimeiset 60km Lemmenjoelle samaa kyytiä, notta saatana. Vitutus oli huipussaan tällä hetkellä. Kaiken lisäksi minulle oli kerrottu, että Saariselän jälkeen maasto on lähinnä tasaista järvimaisemaa (Eero) ja että Lemmenjokea kohti mennen maasto alkaa hieman vaihdella (Isä). 

No joo, olihan siellä järviä, mutta Inarista eteenpäin Lemmenjoelle koko matka oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Ylämäissä jouduin repimään tosissani päästäkseni eteenpäin ja alamäissä jouduin jarruttamaan lähes kaiken vauhdin pois, koska pelkäsin kuolevani, jos eturengas räjähtää ja menetän ohjattavuuden mutkaisessa alamäessä. Kaiken kaikkiaan oli kyllä hankala nauttia tästä osuudesta, mutta onneksi maisemat olivat välillä aivan huikeita ja tie oli hyväkuntoinen. Ilman peräkärryä täällä olisi mahtavaa ajaa ehjällä pyörällä!

Viimeiset 30km olivat pahimmat, sillä aloin väsyä ihan tosissaan huonon ruokahuollon vuoksi. Tällöin sain kuningasidean ja päätin alkaa doupata. Tyhjensin karkkipussin takin selkätaskuun ja aloin sekakäyttää karkkeja veden kanssa. Yllättävää kyllä tästä sainkin sen verran energiaa, että runttasin menemään viimeiset kilometrit Lemmenjoentien risteykseen. Lemmenjoentie osoittautui reissun kusipäisimmäksi tieksi, sillä se oli kapea ja täynnä äärimmäisen jyrkkiä nousuja. Kahden nousun kohdalla melkein luovutin polkemisen suhteen, mutta luonne ei antanut periksi alkaa kävellä tässä vaiheessa päivää. Polvet hoosiannaa huutaen revin viimeiset 9km tätä ylä-alamäki helvettiä ja saavuin perille mökille. JES! 

Mökillä oli kyllä mainio vastaanotto, sillä vanhempani, pikkuveljeni Eero ja tuttavaperheen vanhemmat + tuttava sekä Isän koira Riepa olivat kaikki hyvällä tuulella. Nälkä taittui erinomaisesti ja pääsin vapaaillan viettoon. Harmitti vaan niin vietävästi, että lähes kahdella tunnilla myöhästyin alkuperäisestä suunnitellusta perilletulosta. Tähänkin matkaan mahtui tosin huumoria, sillä kun noin klo 17 laitoin viestiä Eerolle rengasrikosta ja kehotin jotakuta olemaan ajokunnossa, jos paikkaus ei pidäkään, niin vastausviestissä luki vain että "No voihan paska! Toivottavasti kestää perille asti sillä täällä ei oo vähään aikaan ollu ajokuntosia. Sauna tosin on lämmin ja olut kylmää, kun pääset perille." Nauroin itseni tärviölle! 

Saunan jälkeen istuimme tovin nuotiolla ihmetellen elämää ja jutellen syntyjä syviä, muun muassa siitä miksi islamilaisilla miehillä on vaippa housuissa. Kuulemma siksi, että uusi pomojumala voi syntyä sieltä takarööristä koska vaan, sillä vain mies voi synnyttää Jumalan! Todella rentouttavaa oli kyllä nuotiolla istua lämmössä, ja Äitikin taisi vähän hieroa kipeitä lihaksiani auki, kiitos Äiskä ja Iskä! Iskä muuten oli reissun ainoa sponsori, powered by Pappa! Yöllä nukuimme veljeni kanssa jännässä Tuppituvassa, joka on entinen savusauna, mutta tätä ennen samoilimme hieman metsikossa. Näin paikan, josta olen esiteini-ikäisenä repässyt metrisen hauen! Siitä on kuvakin! 

Matka-aika: 10.45-19.55 

Ajoaika: 6h43min @ 19,42km/h, 130,75km 

4577kcal, keskisyke 123, maksimisyke 171 

Päivän syömiset: 

aamupuuro + leipiä + munia, viinerikahvit, poronkäristystä, jotain kasviksia + sienisoossia + puolikas pizza, yöpalaleipiä 

6. päivä Lemmenjoki - Neljän tuulen tupa

Yöllä nukuimme hyvin, mutta liian vähän. Juopottelu ja yösamoilu pudottivat yöunet noin kuuteen tuntiin, mutta minkäs teet. Elämä on elämistä varten! Olo oli suht mainio ja äiti oli jopa pessyt ajovaatteeni illan aikana, sain siis putipuhtaat kamppeet niskaan, kiitos taas Mamma! Reilun aamupalan kautta aloin tutkia pyörääni, sillä en vieläkään tiennyt jatkaisinko Nuorgamiin vai lähtisinkö Inarista maitobussilla kotiin. Paikkaus näytti iskemättömältä 90km ajon jälkeen ja se rohkaisi minua. Päätin siis nostattaa ulkorenkaat kunnolla vanteelle saippuaveden kera ja öljytä ketjut. Näiden aamutoimien takia lähtö hieman venähti, mutta mielestäni se oli aivan hyväksyttävä valinta. 

Lemmenjoentien ylämäet olivat pahin mahdollinen tapa aloittaa päivä, kun olisin tarvitsin rentoa verryttelyä. Tästä johtuen päätin aloittaa kävellen, ja matkanopeus olikin noin 5km/h ensimmäiset mäet. Tuumasin, että parempi olla 10min hitaammin liikkeellä kuin polvet rikkinäisenä ojassa! Tässä paras kuva ylämäestä, jota punnersin kävellen ylös sykkeen ollessa noin 150. 

Inariin päästyäni päätin saman tien pysähtyä lounaalle, sillä kello oli jo yli kolmen ja matkaa oli takana lähes 70km pelkän aamupalan voimin. Syötyäni surkealla Nesteellä (ruokaa meni takaisin keittiöön asiakkaiden palauttamana, NESTEELLÄ) kävin kaupassa ja ihmettelin tulevaa yösijaa. Alunperin olin suunnitellut ajavani Karigasniemen kautta, mutta rengasvammaisena päätin oikaista suoraan 4-tietä pitkin kohti Utsjokea. Tähtäimeksi otin Säytsjärven, sillä mielestäni se näytti kartalla hyvältä yöpymispaikalta eikä siitä olisi mahdottoman pitkä matka Nuorgamiin. 

Matkan varrella oli monenlaista äksöniä, sillä tienviitat alkoivat käydä aika hassuiksi (ks. kuva-albumi) ja olipa tiellä yksi tuore porokolarikin, jota poliisit olivat selvittämässä. Onnistuin löytämään aivan ihanan kahvila/matkamuistomyymälän, jota ei karttaan ollut merkitty. 

Tuvassa oli vanhahko muori myymässä matkamuistoja ja lettuja, joten sellaisenhan toki ostin (3e mansikkahillolla, 4e hillahillolla) kahvin kera. Kun pyysin vettä pulloihin, niin hämmästyksekseni muori kippasi sankosta kauhalla vettä. Kaikesta päätellen muorilla ja hänen miehellään on oma kämppä tämän telttakylän takana, mutta juoksevaa vettä ei ainakaan telttaan tullut. Noh, vesi maistui ja matka jatkui! 

Inarista pohjoiseen ei ollut yhtään ainutta paarmaa. En nähnyt yhtä ainutta paarmaa Kakslauttasen yön jälkeen. Täällä tosin ongelmaksi muodostui vastatuuli, sillä se oli jatkuvaa ja suhteellisen voimakasta. Kuvaavaa on se, että alamäessä jouduin polkemaan päästäkseni samaa vauhtia kuin vastaavassa ylämäessä Saariselän paikkeilla. Naureskelin itsekseni ja vakuuttelin tykkääväni paarmattomasta kelistä, oli se mikä hyvänsä. Maisemat sen sijaan alkoivat olla infernaalisen upeat. Lämpötila oli varmaan jotain 10-15C välillä; polkiessa ei ollut kylmä, mutta pysähtyessä olisi toivonut vähän paksumpaa vaatekertaa päälle. 

Yksi ainoa muistomerkki, jonka kohdalle pysähdyin, oli Lapin Sodan muistomerkki. Tätä muistomerkki tutkin ja mietiskelin kymmenkunta minuuttia. Sen takaa (galleriassa lisäkuvia) paljastui "salakirjoitus", enkä ole varma kuinka moni sitäkään on huomannut. Melkoinen rauhallisuus ja mielentyyneys valtasivat minut kun mietin sitä, että aikanaan miehet ovat marssineet, taistelleet, vuotaneet verta ja kuolleet tällä samalla matkalla. Yht'äkkiä omat murheeni ja huoleni poistuivat täysin ja ymmärsin taas hieman paremmin omia etuuksiani. 

Kaamasen Kievaria oli moni minulle kehunut, mutta syystä tai toisesta huitaisin siitä ohi. Samoin olin tosin tehnyt Rovaniemellä Napapiirin Pajakylässä. Molemmilla kerroilla mietin, että tässä voisi pysähtyä, mutta ohjaustanko ei kääntynyt ja huomasin jatkavani suoraan. Sitten taas toisaalta hieman myöhemmin nähdessäni Neljän Tuulen Tuvan päätinkin pysähtyä, vaikka tarkoitus oli ollut ajaa paljon pidemmälle. Paljastui, että täällä telttapaikka maksaa 6 euroa ja suihkuun pääsee 3 eurolla ja minä poikahan innostuin samantien! Virittelin teltan pystyyn ja päätinkin vaihtaa suihkun tuplasti kalliimpaan saunomiseen, sillä aikaisempina päivinä saunominen oli rentouttanut mukavasti. Ilokseni sainkin suihkun hinnalla luvan saunoa rantasaunassa edellisten lopetettua, sillä respan mukaan sauna on joka tapauksessa lämmin ja vapaa heidän jälkeen. 

Sillä välin kun kolmen miehen seurue saunoi, niin minä keskityin tekemään nötköttispaghettipataa á la trangia. Olinhan lipastanut Inarin Nesteeltä mausteita ja kantanut koko reissun ajan 400g nötköttipurkkia hätäruokana mukanani ja tässä vaiheessa reissua halusin käyttää omat ruokani pois. 

Ruoan syötyäni menin ihmettelemään joko pääsisin saunaan, mutta koska se oli vielä varattu, niin päätin olla rohkea ja juoda kokonaisen tuopillisen olutta majapaikan ravintolassa. Samalla sain kuunnella, kun paikalliset Seppo & Mirja (nimet muutettu) kosivat toisiaan, mutta päättivät lähteä omiin koteihinsa nukkumaan. Söpöä! Lopulta olut loppui ja miehet tulivat pois saunasta. Paljastui, että he ovat Kiimingistä (Oulun naapurikunta) lähteneet kalastamaan Lappiin, joten porisimme hetken aikaa. Heitä kiinnosti olut ja rillaus, minua sauna, joten erosimme lopullisesti. Rantasauna oli upea, mitä nyt reilusti vino lattia aiheutti jopa selväpäiselle tasapaino-ongelmia! 

Pikantti yksityiskohta oli ranskalainen perhe, jotka olivat tulleet respaan samalla kun join olutta ja ihmettelivät jo silloin huussia "but how can a child go there, it's scary", johon respa vastasi että "ecological, yes?". Tämä perhe päätti lähteä kiertelemään alueelle ja halusivat tulla katsomaan mitä rannassa näkyy. Pahaksi onnekseen rantasaunan ikkuna on vyötärön korkeudella, ja olin pesulla perheen äidin tullessa ikkunan eteen pällistelemään. Voin sanoa, että pesue lähti kuin hauki kaislikosta, ja sain olla rauhassa loppuajan. 

Neljän Tuulen Tupa oli myös oikein mukava yöpymispaikka kokonaisuutena, ja rantasauna oli iloinen yllätys. Rahamiehille olisi ollut aito savusaunakin tarjolla, mutta se olisi pitänyt varata 12 tuntia etukäteen ja maksoi 100 euroa per lämmityskerta! Tyydyin vähempään ja puolen yön aikoihin nukahdin tyytyväisenä. 

Matka-aika: 12.30-19.15 

Ajoaika: 4h53min @ 17,21km/h, 84,25km 

3277kcal, keskisyke 120, maksimisyke 161 

Päivän syömiset: 

aamupuuro + pekonia + munakasta, hampparilounasateria, lättykahvit, nötköttisienipasta 

7. päivä Neljän Tuulen Tupa - Nuorgam

Aamupala Neljän Tuulen Tuvassa oli täynnä pettymystä, mutta kokonaisuutena paikka oli äärettömän mukava, joten en halunnut alkaa valittajaksi. Lähdin siis rennoin mielin pyörittelemään kampia kohti määränpäätä välittämättä ongelmista joihin voisin törmätä. Alkumatkasta fiilis oli taas aivan katossa alkuverryttelyjen jälkeen ja ihastelin tunturilappia parhaimmillaan. 

Minulle tällaiset maisemat yksinkertaisesti vaan toimivat! Vastatuulikaan ei haitannut alkumatkan menoa, ja pieni sadekuuro välissä oli kuin "suojeluhälytys" intissä, sillä sain kokeilla kuinka nopeasti saan sadekamppeet päälle. Tietenkin jatkoin matkaa tohkeissani ilman ajolaseja ja sain palata kilometrin verran takaisin hakemaan niitä, mutta se on sivuseikka! 

Jatko sujui sinänsä ihan mallikkaasti, mitä nyt nälkä pääsi hieman vaivaamaan. En nimittäin ollut tajunnut, että Neljän Tuulen Tuvalta on 90km Utsjoelle, ja välissä ei ole yhtään huoltoasemaa. Lisäksi koko matka on voimistuvaa vastatuulta. Eeron lahjoittamat chilipähkinät olivat oikeastaan ainoa ravinto, mitä nautin kuuden ajotunnin aikana. Kevon luonnonsuojelualueen paikkeilla törmäsin ilmeisesti Maatkotkan reviirille. Lintupariskunta itsessään oli jo häkellyttävän hieno ja kirkuvat äänet kruunasivat tilanteen. Olen iloinen saatuani tämänkin tapauksen videolle äänien kera! 

Tällä välillä ei oikeastaan ollut muuta ihmeellistä maisemien lisäksi. Oli todella upeaa lasketella mutkaisia teitä ylös alas ja katsella vaan ympärilleen. Ei Pohojanmaalla tällaista ole!

Utsjoelle tuntui olevan aina vaan pidempi ja pidempi matka. Jokainen kilometri tuntui raskaammalta ja väitän tämän johtuvan suoraan siitä, että ajoin 6h pätkän ilman ruokaa. Vettä onneksi riitti, sillä 2*1l vesipullojen lisäksi minulla oli 2*1,5l pulloa mukana, aiemmista päivistä oppineena. Parikymmentä kilometriä ennen Utsjokea piti olla kahvilan tapainen, mutta sekin oli purettu alta pois. Tienvarsikyltit vieläpä mainostivat kyseistä paikkaa. Utsjoelle ehdin juuri ja juuri ennen kuin paikallinen lähikauppa meni kiinni ja ostin sieltä paluumatkaa ajatellen pokkarin sekä pussin karkkia. Samalla jututin söpöä kassaneitiä ruokailumahdollisuuksista ja hän vahvisti epäilykseni. Utsjoella on nimittäin vain grilli ja pub/ravintola, eikä mitään muuta. 

Ravintola/pub:n kyltissä puhuttiin pizzasta ja oluesta, joten ajattelin saavani ainakin ruokaa siellä. Enpä tiennyt saavani paljon muutakin! Kun kävelin sisään pubiin, niin ensimmäisen pöydän naishenkilöt alkoivat heti supattaa "kuka tuo on, mistä se tulee, minne se on menossa?" suhteellisen kovalla äänellä, mutta onnistuin välttämään tarkemman tenttaamisen siirtymällä suoraan ravintolan puolelle. Tilasin pizzan ja otin alkupalaksi pullakahvit, sillä nälkä oli päätäsärkevä tässä vaiheessa. Pullakahvien jälkeen ajattelin uskaltautua sisävessaan tienvarren sijaan. Pahaksi onnekseni reitti vessaan vei pubin lävitse! En ollut päässyt puoliväliin vessaa kohti, kun noin kolmikymppinen mies huikkasi, että "ompas siinä pojalla piukeat pakarat!". Olin niin hämmästynyt, etten keksinyt muuta kuin katsoa häntä kohti ja läimäyttää mainittua pakaraa. Kaipa siitäkin joku sitten fiksaationsa sai tyydytettyä! 

Syöminen oli tämän jälkeen kovin tylsää, mutta ah niin tyydyttävää pitkän ajopäivän jälkeen. Lihapizzasta puuttui jokin lihatäyte ja kokki ehdotti tilalle savuporoa. Tämähän tietenkin sopi, mutta harmikseni pizzan koko oli hieman pienempi, kuin mihin Oulussa ollaan totuttu. Ruokailun päätteeksi seurasin terassilla olevaa tappelua ja siirryin tien toiselle puolen Uulan Säästöön ostamaan vissyä loppumatkaa varten. Uulan Säästön myyjäpoika yllätti minut täysin, sillä hän palveli asiakkaita normaalisti suomeksi, mutta kun joku toinen poika tuli tuomaan lähetyksen kuitattavaksi, niin he vaihtoivat sujuvaan saameen. Oli todella kummallista kuunnella sitä mongerrusta! 

Utsjoelta lähtiessä Tenojoen rantaa pitkin kohti Nuorgamia näin monenlaisia kivoja juttuja, mutta tämä rantalentopallokenttä hämmensi minua syvästi. Kuka haluaa laittaa rantalentiskentän metsään, kun 100m toisella puolen tietä olisi rantakin tarjolla? 

Viimeiset 40km Nuorgamiin olivat yhtä ekstaasia. Iloitsin ja naureskelin Annariinallekin, että ehdin vaikka kävellen perille, jos pyörä nyt hajoaisi! Tenojoki oli aika jännän näköinen ja tie suhteellisen mielenkiintoinen, vaikkakaan taukopaikkoja ei odotettavasti ollut enää jäljellä. Suurin jännitys olikin Nuorgamiin saapuminen, en nimittäin tiennyt yhtään mitä odottaa! 

Nuorgamiin saapuminen ei ollut kauhean jännää ja aloin miettiä yöpaikkaa tarkemmin. Ajelin kylän läpi katsellen ympärilleni ihmetellen paikallista pubia ja maaseutua. Ajetttuani Nuorgamin toiseen päähän Norjan rajalle asti puhelimeni akku putosi yhtä vaille täydestä yhteen palkkiin varoitusviestillä "akku lähes tyhjä." Muutenhan tässä ei olisi ollut mitään hätää, mutta kun puhelimeni sattui olemaan ainoa herätyskello, ja bussi lähtee Nuorgamista 04.50 aamuyöllä! Aloin tutkia sykemittariani, josko siitä saisi herätyskellon esille ja se sammui myös! Tässä vaiheessa olen toisen kerran reissun aikana aika epätoivoinen. Kello on noin 22.00 ja aikaa bussin lähtöön on melkein 7 tuntia, mutta en voi pistää telttaa pystyyn ja jäädä nukkumaan, sillä silloin en herää ajoissa bussiin. 

Mietin muutamaa vaihtoehtoa. Voisin ajaa Norjaan Tana bru:hun, noin 60km päähän ja ottaa sieltä bussin takaisin sen lähtöpisteestä. Siellä tosin en tiedä yhtään mistään mitään, enkä ole varma löytäisinkö bussin lähtöpistettä. Seuraava ajatus oli ajella pikkuhiljaa takaisin Utsjoelle, mutta sieltä bussi lähtisi 40min Nuorgamia myöhemmin, joten se olisi ollut kaksinverroin luovuttamista. Kolmas vaihtoehto oli se, että odottelen bussia ja nukun sitten myöhemmin. Tämä tuntui kaikista järkevimmältä ajatukselta, joten ajelin pari kilometria takaisinpäin kohti Utsjokea kohtaan, jonka muistin olleen miellyttävän näköinen. 

Laitoin päälleni kaikki vaatteet mitä minulla oli mukana estääkseni kylmettymistä, joten pyöräilyasun päälle tuli verkkarihousut ja sadepuku. Ensimmäisen tunnin istuskelin kaidetta vasten tuijotellen auringonlaskua ja miettien monenlaisia asioita. Tässä vaiheessa ei ollut enää puhettakaan mistään paniikista, sillä tiesin pärjääväni aivan hyvin. Kellona minulla oli pyörän matkamittari ja kännykän olin sammuttanut säästääkseni vähäisen virran hätätilanteita varten. Jossain vaiheessa alkoi väsyttää, joten laitoin pyyhkeen naamalleni hyttysiä estämään ja torkuin puolisen tuntia. Herätessäni näin sadepilviä Norjan puolella ja Aurinko oli lähes kokonaan laskenut. Kylmäkin oli jo tullut joten lähdin etsimään suojaisampaa paikkaa. 

Nuorgamin kylältä löytyi tasan tarkkaan yksi sateensuojainen paikka, Goldline:n toimiston piha.

Tässä edustalla nukuin istualtaan makuupussissa noin 10-30min kerrallaan, sillä pidempään ei voinut istualtaan olla paikkojen puutumatta. Aina herätessäni kurkkasin kelloa ja pohdin voinko vielä vaihtaa asentoa. Pyyhe oli toki edelleen kasvojen peittona, sillä hyttysiä oli riittävästi, eikä off auttanut tarpeeksi. Jossain vaiheessa näin kellon olevan suurin piirtein 03:00, joten totesin ajan olevan herkkä aamupalaa varten. Siispä kasailin trangiaan viimeisen pastapussin ja söin haukkuvaa koiraa kuunnellen aamupalan. Se nimittäin näki minut pikaisesti talojen välistä ja tämän jälkeen haukkui puolitoista tuntia. Ihan ihme epeli. 

Bussia odotellessa pakkasin pyöräni ja kärryni niin pieneen tilaan kuin vain oli mahdollista ja otin itsestäni kuvan. Tässä vaiheessa ei oikein ajatus enää kulkenut, ja bussiin päästyäni jaksoin olla hereillä noin 5 minuuttia. Sodankylässä heräsin syömään kahvilassa ja sitten nukuinkin Rovaniemelle asti. Reissu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen, mutta ongelmia olisi vieläkin voinut välttää! Mitä lie ensi vuonna keksitään, aika sen näyttää. 

Matka-aika: 11.30-21.30
Ajoaika: 7h50min @ 17,25km/h, 135km
4900kcal, keskisyke ja maksimi jäivät hukkaan, en ehtinyt niitä tarkistaa ennen kuin akku loppui sykemittarista.

Päivän syömiset;
aamupuuro + leipää + muna, pizza + munkki, pastapussi aamuyöllä

Kokonaismatka: 830,17km
Kokonaisajoaika: 41h48min
Keskinopeus: 19,86km/h
Kokonaiskalorikulutus ajon + taukojen aikana: 29535kcal