Kesän 2009 toinen reissu suuntautui Hailuotoon avopuolisoni, Riinan, kanssa. Matkaan oli ajateltu menevän päivä suuntaansa, eli 1 yötä, 2 päivää oli reissun suunniteltu kokonaiskesto. Matka oli alunperinkin suunniteltu lyhyemmäksi päivämatkoiltaan ja rennommaksi kuin edellinen reissuni, sillä Riinan vanha Tunturi Rider ei ole mikään matkapyörä eikä Riinakaan ole hurahtanut pyöräilyyn yhtä lujasti kuin minä.
Matka alkoi ja pääsimme jopa Limingantullin Prismalle asti, jossa pysähdyimme ostamaan oluet ja siiderit illaksi. Samalla säädimme vähän pyörien pakkauksia ja suuntasimme ensimmäiselle kunnon pätkälle kohti Oulunsaloa. Keskustan läpi ajaminen kärryn kanssa ei ole kauhean nautinnollista! Matkan aikana Riina kävi läpi tuntemuksia pyöräilyn suhteen, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin polkenut moista matkaa. Peppu ja jalat etenkin tulisivat olemaan kovilla. Olimmekin Pyörä-Suvalasta hakeneet uuden satulan hänelle, sillä muutaman testilenkin perusteella vanha satula ei ollut ollenkaan hyvä. Uutta satulaa ei tosin ehditty koeajaa juuri ollenkaan ennen reissua ja Riinan pyöränkin huolto jäi lähes täysin tekemättä!
Reissuun lähdettiin melkein samoilla tavaroilla kuin mitä viimeeksi tour de ranuan aikana oli, mutta toki Riinalla oli hieman omia tarvikkeita mukanaan. Tästä johtuen kaikki kamat eivät mahtuneet kärryyn, vaan Riinan tarakalle laitettiin makuupussi ja makuualusta. Vedin suurimman osan tavaroistamme kärryssä, joka oli edellisen reissun jäljiltä ihan kunnossa.
Ensimmäinen tauko pidettiin pitkän Lentokentän tien jälkeen Oulunsalon Shellillä, jossa makustelimme pienet paninit ja taistelimme paarmojen kera. Tässä vaiheessa kaikki oli kunnossa, eihän matkaakaan ollut takana montaa kymmentä kilometriä. Katsoimme informaatiotaulusta seuraavan sopivan lautan lähtevän noin tunnin päästä ja matkaa olisi taitettavana noin kaksikymmentä kilometriä. Tarkoituksemme oli poljeskella rauhallisesti perille ja hypätä lauttaan ja aikaa piti olla reilusti.
Matka Lauttarantaan oli tuskaisempi kuin olimme odottaneet jatkuvan vastatuulen vuoksi. Etenkin Riinalla oli ongelmia päästä eteenpäin, joten jouduimme etenemään rauhallisempaa vauhtia, pysähtyen tarpeen mukaan. Kuinka ollakaan, lautta lähti minuuttia ennen kuin ehdimme siihen! Näimme lautan viimeisten minuuttien ajan ja Riina intoutui hurjaan kiriin ehtiäksemme lautalle, nopeus nousi 20km/h:sta vajaaseen 30km/h hujauksessa, joka on normaali lenkkivauhtini lastaamattomalla pyörällä! Noh, joka tapauksessa emme ehtineet lauttaan, joten ehdotin rentouttavaa kahvi- ynnä teetaukoa. Lauttarannan kahvila olikin oikein mukava, omistaja kertoi muun muassa että tänään on ollut koko kesän vilkkain päivä automäärän suhteen! Lisälautta oli otettu käyttöön, sillä Hailuotoon oli mennyt hirveä kasa ihmisiä nauttimaan nätistä sunnuntaipäivästä.
Näkymät merelle saivat unohtamaan matkan alkuosan, sillä aurinko paistoi ja sää oli mitä mainion. Lautan saapuessa odottelimme hetken aikaa kunnes lauttamies viittelöi meidät kyytiin.
Matkalla Hailuotoon pyöräni kaatui merenkäynnistä johtuen ja pelästyin taas joko nyt kärry tai ainakin pikalukko hajosivat, mutta pelko oli turhaa. Pari pientä naarmua sinne tänne ja kärrystä katkesi viiri kovassa tuulessa, mutta muuten yhdistelmä selvisi vaurioitta. Riina ei nauttinut merivesipärskeistä, mutta nauroi ja hymyili kuitenkin. Omasta mielestäni lauttamatka oli mainio, mutta paikalliset ihmiset vaikuttivat hyvin kypsiltä autoissaan istuessaan. Ehkä pyöräilijä onkin iloisempi kuin autoilija?
Perillä toisella puolen meitä odotti aika järkyttävä autojono.
Jono oli satojen metrien pituinen ja lauttaan mahtui vain pieni osa kerrallaan. Tässä kohtaa nauroimme iloisesti sille, että pyörät mahtuvat aina kyytiin! Fiilikset olivat muutenkin hyvät. Lähdimme jatkamaan kohti Marjaniemiä, Hailuodon toista päätä. Suunnitelmana oli leiriytyä sinne leirintäalueelle tai sen läheisyyteen yöksi ja matkaa olisi muutamaksi tunniksi jäljellä.
Kuten arvata saattaa, vastatuuli jatkui Marjaniemeen asti. Riinan pyörä ei tuntunut liikkuvan kovin sutjakkaasti, joten yhden tauon aikana huomasin öljytä ketjut paremmin ja tarkistimme renkaiden ilmanpaineet, jotka olivat päässeet putoamaan. Tämän jälkeen pyörä liikahteli hieman kevyemmin eteenpäin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui tylsistyminen. Hailuodontie on suhteettoman tylsä ajaa pyörällä, sillä juuri mitään nähtävyyksiä ei ole alkupätkällä ollenkaan.
Riinalta alkoivat voimat loppua, joten pysähdyimme silloin tällöin syömään rusinoita, energiapatukoita ja juomaan vettä, sillä huoltoasemat ja ruokapaikat loistivat poissaolollaan. Odotimme Hailuodon kylänraitin olevan jokaisen mutkan takana, enkä uskaltanut katsoa navigaattorilla tarkkaa matkaa. Mutka mutkan jälkeen taittui ja edessä oli vain samaa tietä metsän keskellä. Tässä vaiheessa Riinalla alkoi huumori loppua ja minä myös aloin ärtyä.
Poroa tai savustettua kalaa olisi kyllä saanut, mutta tyydyimme katselemaan elukoita.
Kylänraitti löytyi kuitenkin, mutta joka ikinen kauppa pubit mukaan lukien olivat kiinni. Jouduimme siis taas hyppäämään pyörien selkään ja jatkamaan suoraan Marjaniemeen. Kovan tsemppaamisen ja vajaan tunnin ajon jälkeen saavumme Marjaniemeen. Leirintäalue löytyi, mutta respa oli mennyt kiinni jo päivällä. Kyltissä sanottiin läheisen hotellin palvelevan, joten menimme sinne. Tämä osoittautui myös olevan kiinni! Tässä vaiheessa voimasanat lentelivät ja ärsytys oli suuri. Tein päätöksen, että ajamme leirintäalueelle ja yövymme siellä joka tapauksessa, sillä Riina ei olisi jaksanut enää kauas lähteä yöpaikkaa etsimään.
Pystytimme teltan telttapaikalle ja onneksemme huomasimme, että pesutilat ja wc:t eivät ole lukossa, joten pystyimme käyttämään niitä, sekä ruoanlaittotilaa! Syötyämme kävimme ihmettelemässä meren pauhua, sillä se kuului todella selvästi telttapaikalle asti. Paljastuikin että matkaa merelle on vain pari sataa metriä leirintäalueelta, upeat puitteet! Ilta hämärtyi joten kävimme paistamassa grillipaikalla vähän iltapalaa ja siirryimme petiin.
Yöllä heräsimme molemmat siihen, kun muutama sadepisara ropisi telttaan. Tempaisin tuuletusräppänän päälle suojan, mutta en laittanut pressua vielä, sillä viime kerrasta olin oppinut että pressu tuhoaa teltan hengittävyyden täysin ja kondenssivesi kastelee sisätilan. Onneksi vettä ei tullut sen enempää ja heräsimme suhteellisen tyytyväisinä aamuun.
Kävimme aamupalan jälkeen maksamassa respassa yöpymisen, rehtejä kun olemme ja poikkesimme vielä meren rannalle kuvia ottamaan.
Hyvillä mielin lähdimme polkemaan takaisin kohti Lauttarantaa, sillä nyt saimme nauttia myötätuulen tarjoamasta avusta ja pyörät tuntuivat kiitävän! Riina oli erinomaisen tyytyväinen tähän muutokseen ja hurautimme nopeasti puolet Hailuodosta läpi. Sitten törmäsimme vanhaan myllyyn ja päätimme käydä hieman tutkimassa mitä siellä näkyykään.
Maisemat ja etenkin tuulessa heiluvat viljapellot olivat järkyttävän kauniita. Tästä oli kiva jatkaa kohti seuraavaa etappia, jonka olimme joutuneet sunnuntaina ohittamaan. Porojahan olimme jo Hailuodossa nähneet, joten seuraavaksi ajattelimme että pitäähän täällä emuja olla!
Emut olivat hämmentäviä otuksia, sillä ne päästelivät kolisevia ja paukkuvia ääniä. Emutarhan omistaja oli kovasti ruskettunut mies joka luennoi meille emuöljyn hienouksista ja kun naurahdin kerran kaikille ihmehoidoille, niin mieshän sanoi olevansa vakavissaan. Ostimme sitten purkin emuöljyä häneltä ihan näin kokeilun vuoksi, legenda ei kerro tuliko sitä koskaan käytettyä...
Matka lautalle meni puolitoista kertaa nopeammin kuin menomatka ja perillä hymy oli herkässä.
Loppumatka meni mainiosti ja pysähdyimme jälleen Oulunsalossa Shellillä syömään lounasta. Tästä lähdimme spurttaamaan kohti Oulua ja pirunmoisella Lentokentäntiellä koimme reissun suurimman haaverin kun Riinan takavanne hajosi. Ilmeisesti vannetta ei oltu rihdattu aikoihin ja pinnat menivät poikki epätasaisessa rasituksessa. Vanne meni niin pahasti mutkalle, että takajarrun länget piti avata, jotta riina pystyi nilkuttamaan pyörällä kaakkurin citymarketille. Minä jätin oman kärryni marketin pihaan ja lähdin hakemaan autoa lainaan, jotta saamme Riinan ja hänen pyörän takaisin kotiin. Tämä oli melkoinen pettymys, sillä Riina olisi halunnut pyöräillä kotiin asti, mutta tällaiseen välinerikkoon ei kerta kaikkiaan oltu varauduttu.
Kaiken kaikkiaan reissu oli vastatuulta ja kiinniolevia liikkeitä sekä vannerikkoa lukuunottamatta erinomainen ja me molemmat nautimme matkasta.
Reissun kuvat löytyvät osoitteesta: http://wege.kuvat.fi/kuvat/ppp/hailuoto/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti